Mä olen menettämässä otteen.
Oon syvällä, ihan liian syvällä.
"Hei älä pelkää elää", oli viimeinen neuvo
Jonka yöllä sulta sain, en tiedä uskonko
Mun on nähtävä joka nurkka, tietää paksuus jään
Mä oon kuolemankielissä aina, kun mä nojaan elämään
Mul on vaikea, villi mieli, joka pannan tarvitsee
Mä painin sen kanssa, kunnes se itkee ja häpee
Siis kaksi syytöntä syntymässä; minä ja mun pää
Tuomittu samaan selliin, kunnes henki riistetään
Elämä vie, elämä tuo
Ensin kädestä syö, sit sielusta juo
Ja selinpäin mä tahalteen jäin
Jo elämän puun ja helvetin näin
"Me ollaan jääty sun pelkoihin jumiin", vielä mulle tokaisit
Mut jos mä veisin sut maailman ääriin, sieltä yksin palaisit
Sul on vastassa kaksi meitä; minä ja mun pää
Tuomittu samaan selliin, kunnes henki riistetään
"Me ollaan jääty sun pelkoihin jumiin", sä mulle tokaisit
Mut jos mä veisin sut maailman ääriin, sieltä yksin palaisit
Viikko kattaus
tiistai 5. elokuuta 2014
Tiistai 29.7
Kävin elämäni ensimmäisillä treffeillä miehen kanssa, joka ei alunperinkään herättänyt minussa mitään sen kummempia tuntemuksia. Miksi ylipäätään lähdin juuri hänen kanssaan? Hyvä kysymys. Kai olin jo niin uppoutunut omaan kurjuuteeni että päätin repäistä kertaheitolla. Oli ihan ok, mutta uusintakierrosta en välttämättä jää kaipaamaan.
Keskiviikko 30.7
Tilattiin pitsaa, Syötiin Se, Lihottiin. Katottiin leffaa. Miksi puhun monikossa?
Torstai 31.7
Tuijotin pitkästä aikaa pelkoa silmiin. Kävin Prismassa. Ostin suoristussuihkeen. Kävelin prismasta mummille, juteltiin. Päätin lähteä sieltä moikkaamaan pappaa hoitokotiin kun nyt samalla sain kyydin. Sieltä vielä kaupassa käymään. Joku ihana nainen tarjoustalon kassalla: 'Ompa ihana tukka, älä suoristele sitä turhaan!' Oli kuulemma kampaaja vielä. Hetken ehdin iloita, tulin kotiin, näytin iskälle yhtä päivällä ottamaamme kuvaa, niin: 'Onks sul joku peruukki?' Eräs ihana naapurini moikkasi minulle pitkästä aikaa.
Perjantai 1.8
Nojaa. Käytiin koirapojan kanssa lenkillä, heitettiin broidi sen bänditreeneihin ja lähdettiin käymään mökillä. Illalla soitin S:lle joka oli juhlimassa paikallisten ystäviensä kanssa. Eiliset Treffit olivat kuulemma menneet hyvin. Pari kaveria teki yllätyssoiton ja pyysi kahville. En mennyt.
Lauantai 2.8
Pitkä lenkki päivällä. Olin eilen sopinut erään vanhan ystäväni kanssa että nähtäisiin pitkästä aikaa. Sitä paniikin määrää ennen meidän tapaamista! Googletin jopa hakusanoilla 'Mistä puhua vanhan ystävän kanssa?' Hiljaisien ja epämiellyttävien hetkien välttämiseksi. Olin aivan kauhusta kankea. Vaihdoin vaatteita satakertaa, muutin kampausta vähintään yhtä monta kertaa. Soitin S:lle hätäsoiton. Hän kannusti ja sanoi että hyvin Se menee, ei hätää. Kävimme kaverini kanssa ensin terassilla, sitten moikkaamassa yhtä tuttua jota en ollut aikoihin nähnyt. Koko illan aikana näin yhteensä jopa kuusi entistä tärkeää ja ei niin tärkeää ystävääni. Viimeisen kohdalla tunsin oloni vaivautuneemmaksi eniten. Se oli eräs tyttö jonka kanssa mulla on joskus ollut jotain kismaa. En oikeasti muista että mistä edes oli kyse, muistan vain tunteen joka vaivasi vieläkin: Oloni oli piinaava ja epämiellyttävä hänen seurassaan. Tyttö oli karistanut raskauskilonsa nopeasti ja veti antoisasti röökiä muodittomassa outfitissaan. Puolen tunnin tapaamisen aikana sain sanottua väliin pari hassua kommenttia joista molemmilla kerroilla sanani juuttuivat kurkkuun. Tytön täytyi toistaa minulta hämillinen ja huvittunut ilme kasvoillaan että mitä olin sanomassa. Päivä oli antoisa, uuvuttava, stressaava ja ahdistava. Silti siinä oli myös paljon positiivista, pystyin keskittyä jotenkuten muuhunkin kuin pakkoajatuksiini ja ylitin yhdessä päivässä monta sosiaalista pelkoani. Tunsin pääseväni takaisin sekunnin murto-osaksi entiseen elämääni. Elämään, jossa ympärilläni oli ihmisiä.
Sunnuntai 3.8
Tylsä aamupäivä, ajattelin. Poissaolokohtaukset jotka eivät siis ole varsinaisia kohtauksia jatkuivat aina aamusta iltaa kohti voimistuen. En silti jäänyt lepäämään laakereilleni. Otin pyörän alleni ja poljin keskustaan, Istuskelin kirjastonpihalla lukemassa monta tuntia. Oikeasti aikaa oli kulunut korkeintaan 2h, mutta Se tuntui ikuisuudelta poissaolevan, stressaavan oloni takia. Kaikesta huolimatta nautin kuumasta hellepäivästä. Illalla lauantailta tuttu kaverini tuli moikkaamaan minua. Istuttiin siinä penkillä ja juteltiin, välillä aika yksipuolisesti. Mulla oli ihan hirveä vessahätä joten jätin pyöräni lukkoon, nousin kaverin kyytiin, pyörähdettiin Nesteellä ja kaupassa. Nesteen vessoilta tultuani kaveri avasi minulle autonoven ja kysyi irvistellen: 'Hypppääkö nätti tyttö kyytiin?' ja laittoi Hurriganesin pauhamaan. Kotiin päästyäni katsoin 'People Like Us' leffan ja juttelin eräälle kiinnostavalle tyypille. Tyypille, jonka kanssa mulla ei koskaan voisi olla mitään.
Maanantai 4.8
Heräsin ja samantien äiti huikkasi lähtevänsä mökille ja kysyi tulisinko mukaan. En epäröinyt, kävin kaupasta hakemassa aamupalaksi limua ja valmissalaatin, joka myöhemmin levisi lattialle avatessani maustepussia hampailla. Muut uivat, saunoivat ja nauroivat, minä kuvasin. Olin silti ihan tyytyväinen osaani. Illalla katsoin saman leffan kuin eilen, nyt tosin äidin kanssa.
Tiistai 5.8
Muistamattomuus syöpyy alitajuntaani. Olen stressaantunut ja tiedän että juuri tällaisilla hetkillä en saisi miettiä yhtään enempää. Tein tämän listauksen jotta voisin luntata tapahtumia jos Se olisi aiheellista. Tai onhan Se aiheellista minulle. Jokapäivä yritän muistaa vähintään viikon takaisia asioita. Minua pelottaa, etten kohta enää muista, miltä mikäkin kokemus sillä hetkellä tuntui. Yritän pitää niistä kynsin ja hampain kiinni pakottamalla itseäni kertaamaan asioita. Uudestaan ja uudestaan. En ihmettele jos en kohta enää pysykään perässä. Kukapa pysyisi jos aivot kävisivät yhtenään ylikierroksilla... Minulle Se on arkipäivää.
Lauantai oli viikon paras päivä. Sunnuntaikin ihan ok. Ja Torstai.
Kävin elämäni ensimmäisillä treffeillä miehen kanssa, joka ei alunperinkään herättänyt minussa mitään sen kummempia tuntemuksia. Miksi ylipäätään lähdin juuri hänen kanssaan? Hyvä kysymys. Kai olin jo niin uppoutunut omaan kurjuuteeni että päätin repäistä kertaheitolla. Oli ihan ok, mutta uusintakierrosta en välttämättä jää kaipaamaan.
Keskiviikko 30.7
Tilattiin pitsaa, Syötiin Se, Lihottiin. Katottiin leffaa. Miksi puhun monikossa?
Torstai 31.7
Tuijotin pitkästä aikaa pelkoa silmiin. Kävin Prismassa. Ostin suoristussuihkeen. Kävelin prismasta mummille, juteltiin. Päätin lähteä sieltä moikkaamaan pappaa hoitokotiin kun nyt samalla sain kyydin. Sieltä vielä kaupassa käymään. Joku ihana nainen tarjoustalon kassalla: 'Ompa ihana tukka, älä suoristele sitä turhaan!' Oli kuulemma kampaaja vielä. Hetken ehdin iloita, tulin kotiin, näytin iskälle yhtä päivällä ottamaamme kuvaa, niin: 'Onks sul joku peruukki?' Eräs ihana naapurini moikkasi minulle pitkästä aikaa.
Perjantai 1.8
Nojaa. Käytiin koirapojan kanssa lenkillä, heitettiin broidi sen bänditreeneihin ja lähdettiin käymään mökillä. Illalla soitin S:lle joka oli juhlimassa paikallisten ystäviensä kanssa. Eiliset Treffit olivat kuulemma menneet hyvin. Pari kaveria teki yllätyssoiton ja pyysi kahville. En mennyt.
Lauantai 2.8
Pitkä lenkki päivällä. Olin eilen sopinut erään vanhan ystäväni kanssa että nähtäisiin pitkästä aikaa. Sitä paniikin määrää ennen meidän tapaamista! Googletin jopa hakusanoilla 'Mistä puhua vanhan ystävän kanssa?' Hiljaisien ja epämiellyttävien hetkien välttämiseksi. Olin aivan kauhusta kankea. Vaihdoin vaatteita satakertaa, muutin kampausta vähintään yhtä monta kertaa. Soitin S:lle hätäsoiton. Hän kannusti ja sanoi että hyvin Se menee, ei hätää. Kävimme kaverini kanssa ensin terassilla, sitten moikkaamassa yhtä tuttua jota en ollut aikoihin nähnyt. Koko illan aikana näin yhteensä jopa kuusi entistä tärkeää ja ei niin tärkeää ystävääni. Viimeisen kohdalla tunsin oloni vaivautuneemmaksi eniten. Se oli eräs tyttö jonka kanssa mulla on joskus ollut jotain kismaa. En oikeasti muista että mistä edes oli kyse, muistan vain tunteen joka vaivasi vieläkin: Oloni oli piinaava ja epämiellyttävä hänen seurassaan. Tyttö oli karistanut raskauskilonsa nopeasti ja veti antoisasti röökiä muodittomassa outfitissaan. Puolen tunnin tapaamisen aikana sain sanottua väliin pari hassua kommenttia joista molemmilla kerroilla sanani juuttuivat kurkkuun. Tytön täytyi toistaa minulta hämillinen ja huvittunut ilme kasvoillaan että mitä olin sanomassa. Päivä oli antoisa, uuvuttava, stressaava ja ahdistava. Silti siinä oli myös paljon positiivista, pystyin keskittyä jotenkuten muuhunkin kuin pakkoajatuksiini ja ylitin yhdessä päivässä monta sosiaalista pelkoani. Tunsin pääseväni takaisin sekunnin murto-osaksi entiseen elämääni. Elämään, jossa ympärilläni oli ihmisiä.
Sunnuntai 3.8
Tylsä aamupäivä, ajattelin. Poissaolokohtaukset jotka eivät siis ole varsinaisia kohtauksia jatkuivat aina aamusta iltaa kohti voimistuen. En silti jäänyt lepäämään laakereilleni. Otin pyörän alleni ja poljin keskustaan, Istuskelin kirjastonpihalla lukemassa monta tuntia. Oikeasti aikaa oli kulunut korkeintaan 2h, mutta Se tuntui ikuisuudelta poissaolevan, stressaavan oloni takia. Kaikesta huolimatta nautin kuumasta hellepäivästä. Illalla lauantailta tuttu kaverini tuli moikkaamaan minua. Istuttiin siinä penkillä ja juteltiin, välillä aika yksipuolisesti. Mulla oli ihan hirveä vessahätä joten jätin pyöräni lukkoon, nousin kaverin kyytiin, pyörähdettiin Nesteellä ja kaupassa. Nesteen vessoilta tultuani kaveri avasi minulle autonoven ja kysyi irvistellen: 'Hypppääkö nätti tyttö kyytiin?' ja laittoi Hurriganesin pauhamaan. Kotiin päästyäni katsoin 'People Like Us' leffan ja juttelin eräälle kiinnostavalle tyypille. Tyypille, jonka kanssa mulla ei koskaan voisi olla mitään.
Maanantai 4.8
Heräsin ja samantien äiti huikkasi lähtevänsä mökille ja kysyi tulisinko mukaan. En epäröinyt, kävin kaupasta hakemassa aamupalaksi limua ja valmissalaatin, joka myöhemmin levisi lattialle avatessani maustepussia hampailla. Muut uivat, saunoivat ja nauroivat, minä kuvasin. Olin silti ihan tyytyväinen osaani. Illalla katsoin saman leffan kuin eilen, nyt tosin äidin kanssa.
Tiistai 5.8
Muistamattomuus syöpyy alitajuntaani. Olen stressaantunut ja tiedän että juuri tällaisilla hetkillä en saisi miettiä yhtään enempää. Tein tämän listauksen jotta voisin luntata tapahtumia jos Se olisi aiheellista. Tai onhan Se aiheellista minulle. Jokapäivä yritän muistaa vähintään viikon takaisia asioita. Minua pelottaa, etten kohta enää muista, miltä mikäkin kokemus sillä hetkellä tuntui. Yritän pitää niistä kynsin ja hampain kiinni pakottamalla itseäni kertaamaan asioita. Uudestaan ja uudestaan. En ihmettele jos en kohta enää pysykään perässä. Kukapa pysyisi jos aivot kävisivät yhtenään ylikierroksilla... Minulle Se on arkipäivää.
Lauantai oli viikon paras päivä. Sunnuntaikin ihan ok. Ja Torstai.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
