Vakava nainen

Mun piti tänään käydä Alkosta hakemassa viinat valmiiks ensviikon mökkireissua varten. Meikkasin pitkään ja hartaasti. Kajaalit levis pitkin silmäkulmia. Viidennen vedon jälkeen onnisti, mutta siinä vaiheessa oli enää 10min aikaa dösän lähtöön.

Pahin painajaiseni koitti: En kerennyt sovittamaan yhteensointuvia kuteita. Se on aina yhtä ahdistavaa jos on kamala kiire eikä kerkeä panostamaan, koska ehostettuna on edes hetken ihan kohtalaisen näkönen. En kerennyt suoristamaan hiuksia. Se on toinen yhtä kamala juttu. Oon aina inhonnut mun luonnonkiharia, kärtsännyt niitä monta vuotta päivittäin 200 asteen lämpötilassa. Nykyään hiukset tippuu päästä ja oon yrittäny jättää suoristamista, mutta ei se helppoa ole.. Traumat jäänyt vissiin ala-asteelta, kun muut nimittelelivät möröksi, osittain tän pehkon takia. Tai näin ainakin otaksuisin. Mua ärsyttää suunnattomasti myös vanhemmat rouvashenkilöt ja muut kukkahattutädit, jotka toistaa sitä samaa mantraa: 'Miksi suoristat? Moni tyttö maksais tollasista hiuksista, lapsikulta.' Ai, kas kun en 'toisissa tytöissä' ole tällaista kateellisuutta huomannut, päinvastoin... Anyway, lähdin lopulta hiukset valtoimenaan kiharana taapertamaan bussille.

Sopersin kuskille kädet täristen että laskis mun hilut. Se jotain kysy mutta olin taas siinä normaalissa jännitystilassa enkä tajunnut  mitään. Kuski ojensi lipun, kiitin ja pälyilin ympärilleni. Oliko siellä tuijottavia silmäpareja, jotka mittasivat katseellaan? Onnekseni rumalla sisustuksella varustettu bussi ammotti tyhjyydellään.

Paikalle päästyäni rupesin samantien penkomaan laukusta kännykkääni. Mulla on ystävän kanssa tapana soitella aina kun lähden ihmisten ilmoille, se jotenkin rauhoittaa. Ikävä kyllä vastaukseksi sain vain hälytysääniä, kaveri ilmeisesti nukkui vielä. Matkalla äiti soitti ja huomautti, ettei kaupat ole auki koska on helluntai. Fuck. Jäin siis jo keskustassa pois ja kävin ostamassa batteryn. Siitä on tullut tapa, vaikka se ei mikään laihduttajan juoma olekaan, ikävä kyllä. Äiti lupas tulla hakemaan mut mikä helpotti kummasti. Tiesin ettei mun tarvitse kauaa seisokella bussia odottamassa tumput suorina. Aina, jos tulee sellainen tilanne, mulle tulee sellanen 'hätääntynyt peura ajovaloissa' fiilis ja tiedostan näyttäväni ihan vitun tyhmältä.

Tälläkin reissulla ihmiset loi katseita muhunpäin ja osa hymyili ystävällisesti. Ja taas mua ärsytti, koska en osannut hymyillä takaisin.