Okei, mun hiljaiselo heti ekan postauksen jälkeen ei lupaa hyvää. Mä en sittenkään tiedä, onko tää kirjottaminenkaan mun juttu. Kaikki johtuu mun itsetunnosta, tai oikeastaan siitä, ettei sitä ole. Mun päivät menee pitkälti miettiessä, miksen kelpaa, mitä ihmiset ajattelee, teenkö kaiken päin helvettiä. Kirjottaessa mietin, mitä ihmiset ajattelis, jos ne eksyis lukemaan näitä tekstejä. Nauraisko ne ruudun takaa sille, etten osaa pukea ajatuksiani edes sanoiksi?
Stressiä on viime aikoina riittänyt, joka ei sinänsä yllätä. Mut hyväksyttiin kouluun, mutta ongelma tulee siinä, ettei kyseisessä oppilaitoksessa olekaan asuntolaa, niinkuin aluksi luulin. Se tarkoittaisi siis muuttoa ekaan omaan asuntoon toiselle puolelle suomea. Jos kerrankin ajattelisin järjellä, tietäisin, että jo itse opiskelujen aloittamisessa olisi tällaselle masentuneelle, ailahtelevalle persoonalle haastetta. Joten, seuraavaksi pitäisi sitten pohtia oppisopimusta, jonka avulla saada perustutkinto. Se vaan, että siinä yhdistyy sekä työ että opiskelu, joka on sekin todella uuvuttavaa, kuulemma. Saa nähdä mistä ja missä kunnossa itseni löydän muutaman kuukauden päästä :\
Mun 20-vuotis synttärit lähestyy. Normaalisti ihmiset pyöreitä täyttäessään luultavasti juhlis ja hukuttautuis alkoholiin, mutta en minä. Mä istun kotona koneella, päivittelen fb'tä, ehkä katon jotain elokuvaa tai otan aurinkoa. Varmistettua ensin satakertaa, ettei naapurit oo pihalla todistamassa mun valaan kroppaa. Miten tässä kävi näin? Mä jäin yksin. Ulos kaikesta. Kuvioista, ihmisistä. Kukaan mun entisistä kavereista ei oo joutunu viettää kakskymppisiä yksin. Mä olen epäonnistunut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti